Hae verkkokaupasta

Henkilökunta

 

Meri

 

MERI

 

Merin avoin ja valoisa persoona, jonka maanläheinen suhtautuminen kaikkeen tekemiseen ja elämänmenoon luo työyhteisöömme hyvää pöhinää. Mm. hopeasepäksi opiskellut Meri vastaa tuotannossa viimeistelyistä, koristekaiverruksista, vöistä ja koruista. Kädentaidon ammattilaisten perheessä kasvaneena hänellä on aina ollut kaikki mahdollinen materiaali sekä työkalut ja taidevälineet tehdä ja luoda. Ei ole ollut tavatonta aloittaa ruokailua mm. maalausten ja pajutöiden seassa, niitä ensin pois pöydältä kokoamatta. Saman kaavan mukaan perhe toimii tänäpäivänäkin.

Armeijan jälkeen Meri kävi Kalajoella puualan artesaaniksi ja ajautui myös myyntityöhön, mutta mieli teki käsillä tekemään.

 

”Opin tekemällä ja nautin tehdä käsillä. Siksi päätin, että haluan tulla Iisakille töihin, ja tulinkin!  Luonteeltani olen pikkutarkka sarjatyön tekijä ja koen olevani nyt täysin oikeassa paikassa työelämässä.  Parasta Iisakilla ovat työkaverit, hyvä yhteisö eri-ikäisiä kädentaitajia. Myös matala kynnys tehdä työkaluja ja apuvälineitä tehtaassa, lisää mielenkiintoani arkiviikkoihin.  Harrastuksenikin ovat kaikki käsityötä, vaikka pienten lasten äitinä aika omille harrastuksille on välillä tiukassa. Tällä hetkellä rakkaimpana on keramiikka, jossa alun tarkkuuden tavoittelusta päästyäni olen vain nauttinut tekemisestä.”

 

Pekka

 

PEKKA

 

Pekka on insinööri, joka tekee mitä haluaa ja tarvitaan. Hän on puukkotehtaan toiminnan kulmakivi, ”työkalufiilari”, joka pitää meidän vanhat koneet kunnossa ja tekee niihin tarvittaessa uudet osat kuluneiden tilalle. Pekka vastaa tehtaalla mm. terätuotannosta, valutöistä sekä muiden metalliosien valmistuksesta. Mitä kummallisempi ongelma, sen innokkaammin Pekka sen ratkaisee. Vapaa-ajallaankaan Pekka ei koneiden kunnostamisesta luovu, vaan harrastuksena hän rakentaa autoja, moottoripyöriä ja kaikenlaisia härveleitä sekä hoitaa viljatilaansa.
Riippumatta siitä, millä vehkeellä Pekka on aamulla päättänyt töihin tulla, asiakkaamme poikkeuksetta kiertävät sen ensin huolella ennenkuin malttavat tulla myymälään.

 

Kirsi

 

KIRSI

 

Kirsi on puukontekijöistä uusin, mutta silti jo taitava kuin ”vanha tekijä”. Huolellisella ja ahkeralla Kirsillä on monta kädentaidon ammattia; artesaani sekä kultasepän että graafisen suunnittelun ohjelmista. Lisäksi hänellä on kokemusta lasin käytöstä korujen teossa mm. itsetehtyjen lasihelmien muodossa. Korutaustasta huolimatta Kirsi on keskittynyt meillä nahantyöstöön. Tuppien työvaiheista metallin juottaminen on tutuinta koruopintojen kautta. Lisäksi nahan kuviointi leimauksilla on mukavaa, vaikka vaativaa.

 

”Hetken mielijohteesta hain paikkaa ja olen tyytyväinen. Vaikka työ on tehdastyötä, niin sarjat ovat lyhyitä ja työ vaihtelevaa, välillä tehdään nahasta ja välillä metallista. Tykkään pienestä, nostalgisen vanhanaikaisesta yrityksestä. Täällä on mukava pajatunnelma. Käsillä tekeminen on aina ollut lähellä sydäntä. Vapaa-aikana tykkään myös näperrellä ja puuhastella kaikkea. Harrastan neulomista ja virkkaamista, aika lailla kaikenlaista lankahommaa. Luen ja kuuntelen äänikirjoja. Olen myös pienestä pitäen maalannut ja piirtänyt. Muita kiinnostuksen kohteita ovat mytologia ja tarusto sekä suomalainen kansanperinne ja kansanusko. Tykkään ammentaa niistä ideoita ja teemoja töihini.”

 

 

JARKKO

 

Jarkko on tehtaan johtaja, puukkotehtailija, koulutukseltaan liikennelentäjä ja helikopterilentäjä.

 

“20 vuotta suihkukoneen kapteenina maailmaa kierrettyäni on ollut hyvä sukeltaa menneeseen maailmaan ja perinteisten käsitöiden pariin. Toimenkuvaani kuuluu normaalien yrittäjän vastuiden ohella tehtaan työnjohto, materiaalien ja työvälineiden hankintaa, malliston kehitystä ja historian kaivelua mm. asiakkaidemme kysymysten vastaamiseen.

 

Puukkotehtaan ulkopuolella aikani kuluu lentotöissä helikopterilla, autojen ja moottoripyörien parissa värkäten sekä vaimon ja koiran kanssa mm. Lapissa ulkoillen.”

Ilpo

 

Ilpo

 

”Kysytään Ilpolta, se kyllä tietää” kuuluu usein. Ilpo on kaikkien lempityökaveri, tarkka ja rauhallinen konepuuseppä, jonka organisointikyky helpottaa muidenkin työtä.

 

Kannuksen maatalousoppilaitoksen, Ilpon sanoin ”mullilukion”, kasvatti opiskeli teknisellä puolella. Jo nuorena, työpaikan vaihdon yhteydessä, Ilpo kuitenkin ajautui tekemisiin puu kanssa. Hän kouluttautui työn ohessa puusepäksi ja teki pitkän uran huonekalujen ja keittiökalusteiden parissa ennen puukkotehtaalle tuloa. Ilpo tuli aikanaan kysymään töitä, ehdotti että jos hän on pari viikkoa ja päätetään sitten.

 

”Kahvojen hiominen on työvaihe mistä erityisesti pidän. Puukontekijän työssä parasta on vapaa ja itsenäinen työ sekä työn monipuolisuus.”

Vapaa-ajallaan Ilpo harrastaa autosuunnistusta sekä mielellään matkustelee ja opettelee nykyään paappana olemista.

 

Senja

 

SENJA

 

Senja on tuppiosaston sydän ja aivot. Pitkän linjan iisakkilainen vakiintui aikanaan tuppipuolelle hyvin nopeasti. Senjan laadukas, äärimmäisen tarkka osaaminen sopii anteeksiantamattoman materiaalin kanssa työskentelemiseen. ”Olen harrastanut käsitöitä elämäni, ja tässä työssä saan toteuttaa itseäni. Tuppien leimaaminen ja kuvionti on tarkkaa työtä, jossa pääsee helposti flow-tilaan. Yritys- ym. erikoistilaukset vaativat suunnittelua ja taiteellista silmää ja ovat siten hieno lisä työhön. Pidän vaihtelevuudesta ja siitä, että tuppien valmistuksessa pääsen tekemään nahkatöiden lisäksi metallitöitä.”

 

Senja on armeijan rajajääkärikoulutuksen käynyt tiedustelualiupseeri. Harrastuksina hänellä on monipuoliset käsityöt eri materiaaleista, tee-se-itse-tuunaaminen, keramiikka-, koru- ja neuletyöt, piirtäminen, lukeminen sekä puutarhan ja viherkasvien hoito. Monta projektia on aina samaan aikaan työn alla ja uusia suunnitelmissa. 

 

”Olen haaveilija, ammennan inspiraatiota astronomiasta ja eri kulttuureista. Rakastan eläimiä ja olen kiinnostunut omavaraistaloudesta. Viimeisimpänä opettelin kehräämään. Haaveenani on kutoa pellavakangas langoista, jotka olen itse kehrännyt omakasvattamastani pellavasta.”

 

 

SUSSU

 

Sussu on sydämellinen, kaikkia kannustava ja iloinen asiakaspalvelija. Myymälänhoitajan työn lisäksi hän pitää tehtaalla kaikki ajan tasalla eikä hermostu, vaikka välillä olisikin monta rautaa yhtä aikaa tulessa. Sussu vastaa somepäivityksistä ja on lisäksi loistava valokuvaaja.

 

”Nautin puukkojen esittelystä ja myynnistä. Ala on minulla syvällä perimässä ja on aina ollut lähellä sydäntäni. Arvostan sitä, että saan olla antamassa osaamiseni tällaisessa pitkän historian omaavassa perinneyrityksessä.

 

Vapaa-aika menee suurimmaksi osaksi perheen parissa. Lisäksi harrastan käsitöitä, korujen tekoa, huonekalujen tuunausta sekä kasvien hoitoa ja kodin laittoa. Lemmikkeinä meillä on viljakäärme Helga sekä lauma kanoja.”

 

 

TUIJA

 

“Tehtaalla välillä hääräilen kuin kanaemo siellä sun täällä, siivoskelen ja auttelen mitä osaan.
Mieluiten töihin keskityn yksin kotona koneella, mutta tehtaalle on aina mukava mennä vaihtamaan kuulumisia ja suunnittelemaan tulevaa. Iisakin väki on innostava ja monipuolinen otos tervettä maalaisjärkeä ja pilvissä leijuvia ideoita, pakostakin tulee hyvälle tuulelle tässä porukassa!

 

Yrittäjänä vastuullani on että kaikki päivittäinen toimii;  taloushallinto, verkkokauppa, markkinointi ja tietokoneet.

 

Vapaa-aikanani teen kotitöitä ja harrastan koiraurheilua. Nyt kun lapset ovat maailmalla, pyrimme myös matkustelemaan mahdollisimman paljon mieheni ja lellivauva-bokserimme kanssa.”

Mainostoimisto Semio
Kirjautuminen

Kirjaudu sisään antamalla tunnuksesi ja salasanasi.